Luterilainen tunnustuskirkko

Lutherska bekännelsekyrkan
Luterilainen tunnustuskirkko
Suuntautuminen luterilaisuus 22
Teologia tunnustuksellinen luterilaisuus
Yhteistyötahoja Tunnustuksellinen evankelis-luterilainen konferenssi
Toiminta-alue Ruotsi
Perustettu 1974
Irtautunut Ruotsin kirkosta
Seurakuntia 7
Jäseniä 220
Kotisivu http://www.bekannelse.se/
Infobox OKVirheellinen NIMI-arvo

Luterilainen tunnustuskirkko (ruots. Lutherska bekännelsekyrkan (LBK)) on luterilainen kirkkokunta Ruotsissa.[1] Kirkon jäsenmäärä on noin 220.[2]

Kirkon lehtenä toimii Bibel och bekännelse, joka ilmestyy viisi kertaa vuodessa.[3]

Historia

Alkusysäyksenä sille kehitykselle, joka johti kirkon syntymiseen oli Ruotsin kirkon 1958 tekemä päätös avata pappisvirka myös naisille. Päätöstä vastustaneitten mielestä tämä tapahtui valtiovallan painostuksen vuoksi. 1968 perustettiin Biblicum-säätiö, jonka tarkoituksena oli antaa yliopistoteologian vastapainoksi konservatiivista luterilaista raamattuopetusta kurssien, kirjallisuuden ja luentojen avulla. Säätiön toiminnan käynnistämisessä olivat johtavina henkilöinä tohtori David Hedegård ja Kyrklig Samlingin toiminnasta tunnettu Wäxjön tuomiorovasti Gustav Adolph Danell. 1970 Biblicum-säätiö arvosteli jyrkästi piispainkokouksen julkaisemaa kirjaa Bibelsyn och bibelbruk, jonka päätarkoitus oli nimenomaan perustella pappisviran avaamista naisille.[4]

Biblicum-säätiö solmi yhteyden Wisconsinin evankelis-luterilaiseen synodiin Yhdysvalloissa. Tämä oli tuolloin Yhdysvaltain neljänneksi suurin luterilainen kirkkokunta ja jyrkän konservatiivinen. Sen pappisseminaarin professori Siegbert W. Becker vieraili Ruotsissa kesällä 1972. Tämän jälkeen alkoi keskustelu itsenäisestä tunnustuksellisesta kirkosta. Lokakuussa 1972 landskronalainen pastori Per Jonsson julkaisi kokoomateoksen ”Luthersk bekännelsekyrka”. 1973 syyskuussa perustettiin Uppsalaan Matteuksen seurakunta, ja Luterilaisen tunnustuskirkon virallinen järjestäytyminen tapahtui syyskuussa 1974.[4]

Tehty ratkaisu jakoi Biblicum-säätiötä. Säätiön johdossa aiemmin ollut Danell erosi sen jäsenyydestä ja arvosteli jyrkästi Ruotsin kirkosta eroamiseen tähtäävää toimintaa. Samoin teki ruotsalainen lähetysjärjestö Missionssälskapet Bibeltrogna Vänner. Se torjui kirkosta eroamisen eikä halunnut käsitellä asiaa kokouksissaan. Se pyrki estämään saarnaajiensa toiminnan uuden kirkon edustajien kanssa eikä antanut näiden käyttää tilojaan. Muutamia järjestön saarnaajia kuitenkin liittyi uuteen kirkkoon. 1976 kirkon jäsenmäärä oli alle 200, mutta sen johdossa oli kyvykkäitä teologeja, kuten Vanhan testamentin tutkijana kansainvälisesti tunnettu dosentti Seth Erlandsson.[5]

Vuonna 1978 kirkko laajeni Norjaan, kun Avaldsnesiin syntyi ensimmäinen seurakunta. Vuoteen 2009 asti Norjan seurakunnat kuuluivat kirkollisesti ruotsalaisten kanssa samaan organisaatioon, mutta 18. heinäkuuta 2009 Den Lutherske Bekjennelseskirke i Norge itsenäistyi omaksi kirkokseen, jolla oli oma kirkkojärjestys. Siitä lähtien kirkko on toiminut vain Ruotsissa, vaikkakin yhteistyössä Norjan sisarkirkkonsa kanssa.[6]

Oppi

Kirkko määrittelee itsensä tunnustukselliseksi luterilaiseksi kirkoksi. Kaikissa sen seurakunnissa edellytetään julistettavan Raamattua samalla tavalla. Kirkon mukaan luterilaiset Tunnustuskirjat esittävät ja puolustavat oikein raamatullista kristillisyyttä. Kirkko käyttää usein uskonsa ilmaisemiseen lausetta "Yksin armo, yksin usko, yksin Kirjoitukset [Raamattu]".[7] Kirkon opin pääpiirteitä on esitelty myös asiakirjassa "Detta tror vi", joka on käännös Wisconsinin synodin vastaavasta asiakirjasta.[8]

Seurakunnat

  • S:t Paulus evangelisk-lutherska församling i Uppsala, Uppsala[1]
  • Lutherska Bekännelsekyrkan i Stockholm, Tukholma[1]
  • Heliga Trefaldighets församling i Göteborg, Göteborg[1]
  • S:t Markus församling i Ljungby, Ljungby[1]
  • Lutherska Immanuelförsamlingen i Umeå, Uumaja[1]
  • S:t Jakobs evangelisk-lutherska församling i Piteå, Piitime[1]
  • Lutherska Bekännelsekyrkan i Norrköping / Västerås, Norrköping ja Västerås[1]

Kirkolliset yhteydet

LBK on jäsenenä maailmanlaajuisessa Tunnustuksellisessa evankelis-luterilaisessa konferenssissa[9], johon kuuluu Suomesta Suomen luterilainen tunnustuskirkko sekä ruotsinkielinen S:t Johannes ev-luth församling i Vasa och Pedersöre.[10]

Lähteet

  1. a b c d e f g h Våra församlingar Lutherska bekännelsekyrkan. Viitattu 27.6.2015. (ruotsiksi)
  2. Lutheran Confessional Church of Sweden Confessional Evangelical Lutheran Conference. Arkistoitu 8.4.2015. Viitattu 27.1.2015. englanniksi
  3. Bibel och bekännelse Lutherska bekännelsekyrkan. Viitattu 27.1.2015. ruotsiksi
  4. a b Arkkila, Reijo: Tunnustuskirkollisuus luo kansankirkkoon elävän jännityksen. Teologinen Aikakauskirja, 1976, nro 5, s. 450.
  5. Arkkila, Reijo: Tunnustuskirkollisuus luo kansankirkkoon elävän jännityksen. Teologinen Aikakauskirja, 1976, nro 5, s. 451.
  6. LBK Den Lutherske Bekjennelseskirke. Viitattu 27.5.2016. (norjaksi)
  7. In English Lutherska bekännelsekyrkan. Viitattu 26.2.2016. (englanniksi)
  8. Detta tror vi Lutherska bekännelsekyrkan. Viitattu 27.5.2016. (ruotsiksi)
  9. Detta är vi Lutherska bekännelsekyrkan. Viitattu 27.1.2015. (ruotsiksi)
  10. Länkar Lutherska bekännelsekyrkan. Viitattu 27.1.2015. (ruotsiksi)

Aiheesta muualla

  • Kirkon ruotsalaiset kotisivut.
  • Kirkon norjalaiset kotisivut.
n  k  m
Kristinusko Ruotsissa
Historia
Katolisuus
Protestantismi
Luterilaisuus
Helluntaiherätys
Vapaakirkollisuus
Perinteet